Veteraanit

Kainuun puheenjohtaja Heikkiselle luovuttaa Pertti Räsänen lahjamerran
Lahjaverkon luovutus Kuhmossa 1.7.2008

Katiskakerhon tekemiä mertoja

Eläkeläiset Huhmarissa keväällä 2008 odottamassa pilkin
palkinnonjakoa.

Elokuun 16 päivänä oli Kuopiolaisten ja Siilinjärven osaston kanssa yhteinen rantakalatilaisuus missä rantakalan keittivät
Kuopion putkimiesten porukka Pertin, Eskon ja Pekan voimin.Rantakalakeittoa nautti n.70 henkeä.

Rakentajaveteraani tapaamisen yhteydessä syyskuussa-09 Siikarannassa luovutettiin ne jakari ja putkipihdit mitkä ovat osaston kotisivujen logon alla. Ovat peräisin Päivärannan siirtolapuutarhan verstalta ,mutta ei ole tietoa mistä ovat sinne aikoinaan tulleet.Luovuttajana os.394.sihteeri Pertti Räsänen.Työkalut löytänyt Esko Leiviskä ja on Päivärannan puutarhayhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja.

Kuopiolaisia Rakentaja veteraaneja Siikarannan veteraanitapaamisessa elokuussa -09.Aluejärjestöiden kisa menossa.Itä-Suomen aluejärjestö ei yltänyt voittoon mutta sijoittui muuten kohtalaisesti.

Synttärilahjojen tekoa.

Puuaskartelussa lahjojen teossa oikealta Tauno Rytkönen Pentti Tarasmaa Osmo Kinnunen Mikko Pekkarinen Mauri Hiltunen ja Pertti Räsänen.

Mikko Pekkarinen ja Pentti Tarasmaa tekstaavat lahjansaajien tietoja lahjoihin.

Putkimiesten pikkujoulua olivat viettämässä Vihavaiset ja Alvi Bunda sekä Ulla Kirsikka-Aho

Putkimiesten osaston ja Rakentajaeläkeläisten sihteeri Pertti Räsänen ja Leena Räsänen nauttivat runsaasta jouluateriasta myös muiden kera,hyviä jouluisia juttuja kuunnellen,

sivuttiin siinä vähän työasioitakin,sehän kuuluu asiaan.

Sivun kuvat Pertti Räsänen

Kuopion Rakentajaeläkeläisten joukkue toi Itä-Suomen rakentajaveteraanien 18.5.2010

Olympialaisista pokaalin "tytön"Kuopioon selvällä erolla.Joukkueessa olivat vasemmalta

Harri Raita Leena Räsänen ja Mauno Haapaniemi.Kisat olivat Huhmarissa.

Kuvassa mitallijoukkueet Kuopio 1 Mikkeli 2 Joensuu 3.

Rantakalaa keittämässä Pertti Räsänen 22.7.2010 Lintulahden majalla Kainuun Jyväskylän ja Iisalmen rakentaja eläkeläisvieraille rakennusmessujen aikaan,vieraita oli loppuun 100 henkeä.

Asuntomessujen aikaan 22.7.2010.oli käymässäLintulahden majalla Kainuun Jyväskylän ja

Iisalmen rakentaja eläkeläisiä n.100 henkeä. 

Vieraitten kanssa ajanviettoa ja arpajaisten pitotilaisuus pihalla.

Ensi Hytönen vetää Rakentajaeläkeläisten tietokone kerhoa
Vuorikadun kerhotiloissa joka maanantai aamupäivisin pääsiäiseen asti.Tervetuloa mukaan.

Kuopion Rakentajaeläkeläiset aloittivat "tietsikkakerhon" 28.2,2011 Vuorikadun kerhotiloissa joka maanantai aamu klo.9.00-12.00.aina pääsiäiseen asti.Mukaan pääsee vaikka ei osaisi tietokoneen alkeita, siitä lähdetään ettei ketään jätetä .Rohkeasti mukaan

Kerhoa vetää Ensi Hytönen rakentajia itsekin.

 

Itä-Suomen Rakentajaeläkeläisten Tanhuvaaran tapaamisessa 24.5.-11 olivat Kuopiolaiset taas olympialaisissa voitokkaita ja toivat "tytön"jo toisen kerran Kuopioon joukkueella

Mauno Haapaniemi,Leena Räsänen kapteenina ja Harri Raita.